Uuden yrittäjäryhmän kanssa yhteiselle uudistumismatkalle

with Ei kommentteja

Blogi on ilmestynyt ensimmäisen kerran www.Kasvustoori.fi sivustolla syyskuun alussa 2020

Olen mentoroinut paljon yrittäjän ammattitutkintoa suorittavia yrittäjiä. Jälleen on edessä uusi aloitus. Uuden aktoriryhmän kanssa aloittaminen on kuitenkin aina yhtä jännittävää. Millaisia uusia opiskelijoita tuleekaan? Mikä on heidän yrityksensä missio, olemassaolon syy? Ovatko he olleet kauan yrittäjinä vai vasta miettimässä miten oman ajatuksen siemenen saisi kasvamaan tuottavaksi toiminnaksi. Mikä on saanut heidät lähtemään mukaan opiskelemaan yrittäjän ammattitutkintoa?

Jokaisen yrityksen ja yritysidean takana on ihminen ja jokainen yritys on pitkälti omistajiensa näköinen. Mentorivuosinani olen oppinut, ettei ole kahta samanlaista yritystä, vaikka toimisivatkin aivan samalla alalla. Hyvä niin, muutenhan me kaikki tuotteiden ja palvelujen ostajatkin saisimme tyytyä vain yhdenlaisiin ratkaisuihin. Välillä myös yrittäjillä itselläänkin on pyrkimys jonkin ”standardiversion” luomiseen. Totuus on kuitenkin, että meissä asiakkaissakin on monenlaisia. Meillä on monenlaisia tarpeita, olipa sitten kysymys pullapitkosta tai moottorisahasta.

Oman juttunsa löytäminen ja muotoileminen toimivaksi liikeideaksi ei synny itsestään vaan se vaatii työtä, miettimistä, suunnittelua ja kokeilemista. Kaikille ei kannata yrittää olla kaikkea vaan parempi olla joillekin todella jotakin. Moni pitkään yrittäjänä toiminutkin haluaa miettiä ja kyseenalaistaa omaa juttuaan. Yrittäjän ammattitutkinnossa on nimenomaan tarkoitus kehittää omaa yritystään ja miettiä kaikkea oppimaansa suhteessa omaan yritykseen. Saattaa olla, että ”aika on ajanut liikeidean ohi”. Mietipä, miten kävi aikoinaan loistavalle Polaroid kameralle. Pohdin uuden ryhmän ensimmäistä kertaa tavatessani jatkavatko tutkinnon päättövaiheessa vielä samalla liikeidealla vai onko ehkä koko toimiala muuttunut.

Tunnelma luokassa ensimmäisellä yhteisellä tapaamisella on innostunut. Aikuiset opiskelijat tapittavat vastuukouluttajaa aivan kuin nuorempikin polvi ensimmäisenä koulupäivänään. Ryhmäytyminen alkaa yleensä heti. Niissä tutkintoryhmissä, joihin on kiinteästi liitetty mukaan ryhmämentorointi, myös hiukan ujommat pääsevät helpommin mukaan porukkaan. Ryhmän tuki ja yhdessä ihmettely on tärkeä osa oppimista ja yrityksen kehittämistä. Toisinaan toinen opiskelija osaa myös selittää jonkin asian kansantajuisemmin kuin kouluttaja.

Ylipäänsä kysymisen ja ihmettelyn merkitystä ei voi olla korostamatta liikaa. Jonkun toisen esittämät kysymykset havahduttavat huomaamaan, ettei tämä asia olisi edes juolahtanut mieleen. Suomalainen sananlasku ”Ryhmässä tyhmyys tiivistyy”, pitäisi muuttaa kuuluumaan ”Ryhmässä tieto ja viisaus moninkertaistuu”.

Alkuvaiheessa sekä ryhmän keskinäinen että myös aktoreiden/mentoroitavien ja mentorin välisen luottamuksen rakentaminen on tärkeää. Yhteisissä keskusteluissa pitää voida tuoda esiin myös oma epävarmuutensa. Pitää voida olla varma siitä, että luottamuksellisesti kerrotut asiat jäävät sisäpiirin tiedoksi. Yrittämisessä, kuten muussakin elämässä, on ylä- ja alamäkeä. Hyvässä ryhmässä saa nauttia sekä myötätunnosta että myötäinnosta.

Toivon, että tämänkin ryhmän kanssa osaan kuunnella heitä tarkalla korvalla ja antaa heille tukea, josta voivat hyötyä omassa toiminnassaan. Katsotaan mitä kaikkea tämä tuo eteen tulevien kuukausien aikana.

Valokuva: valokuvaaja Marissa Tammisalo www.marissatammisalo.com
#coach #mentor #mentorinmietteitä #mentorinpäiväkirja #työyhteisövalmentaja #yrittäjänammattitutkinto #yrittäjänelämää #yrittäjäryhmä #yritysmentori