Nykyään puhutaan paljon mindfulnessin merkityksestä, tietoisesta läsnäolosta. Tällä hetkellä myös sen kliinisiä vaikutuksia pyritään selvittämään. Sen vaikutuksista stressiin on puhuttu pitkään, mutta luultavasti sillä on vaikutusta meihin myös solutasolla. Puhutaan paljon rauhoittumisesta hengitykseen keskittymisen avulla. Puhutaan tietoisesta läsnäolosta, joka on yksi meditaation muodoista.

Kun ajatukset kiertävät kehää, usein ne ikävät ajatukset, adrenaliinitaso nousee, keskittyminen kärsii, syke nousee, pitkään jatkuessaan ilmiö heikentää yöunta, nostaa verenpainetta jne. Siksi myös kliinisissä kokeissa on löytynyt viitteitä siitä, että mindfulnessin avulla voisi jopa lisätä elinvuosia, ja nimenomaan niitä hyvälaatuisia elinvuosia.

Oma tapani olla tässä ja nyt on mennä metsään. Hetken päästä ei tarvitse ponnistella häiritsevien ajatusten häätämisessä. On ihana kuunnella hiljaisuutta, näin syksyllä hentoa linnun laulua ja välillä tuulen suhinaa. Voi keskittyä tässä ja nyt siihen, miten pehmeää sammal on vaelluskenkien alla, miten upeasti aurinko siivilöityy puiden takaa, miten somasti sienet pilkistävät esiin sammalikosta. Tai oikeastaan minun ei tarvitse keskittyä vaan olen vain olemassa tässä hetkessä. Tuntuu kuin aika hidastuisi.

Jossain vaiheessa, kun ajatukset ovat ensin keskittyneet ympäristön kauneuden ihailuun ja äänien kuunteluun, saattaa ajatuksiin putkahtaa jotakin muutakin, mahdollisesti myös työhön liittyvää. Tässä vaiheessa ajatus saattaa kuitenkin olla kuin itsestään syntynyt ratkaisu ongelmaan tai tapaan toimia, jota olen aikaisempina päivinä pohtinut. Siinä se on kuin itsestään, kun häiritsevä kohina aivoissa on ensin metsän avulla saatu vaimenemaan.