Omaa maailmankuvaa laajentamassa

with Ei kommentteja

Yritystoimintani alkuvaiheessa osallistuin Suomen työnohjaajat ry:n koulutukseen, jossa me jokainen hahmottelimme itselle oman aarrekartan. Aarrekartta on työkalu, jonka avulla pyrimme visualisoimaan omia unelmiamme, millaisen tulevaisuuden haluaisimme itsellemme. Käytimme hyväksemme aikakauslehtiä, joista leikeltiin itselle sopivia kuvia ja tekstin pätkiä.

Tuo aarrekartan rakentaminen ja askartelu laittoi kummasti aivosolut raksuttamaan. Lehtien selaileminen viritteli meitä pohtimaan omia unelmiamme. Tarkoitus oli myös tehdä valintoja, mitä oikeasti haluan elämältäni, mitkä asiat ovat tärkeimpiä. Joillekin kirjoittaminen toimii paremmin tai Miellekartan (Mind Map) laatiminen paperille, läppärin ruudulle tai fläpille.

Liika realismi tai itsekriittisyys saattaa rajoittaa omaa unelmointia
Unelmien toteuttamiseen tarvitaan myös uskallusta. Aarrekartan unelmat toteutuvat harvoin itsestään. Niitä kohden täytyy pyrkiä. Unelmat pitää muuttaa tavoitteiksi. Sitä helpottaa, jos asioiden toteuttamiseksi laatii hiukan konkreettisempaa suunnitelmaa. Tilaisuus saattaa ”kävellä eteen” ja mahdollisuuksien ikkuna aukeaa. Aarrekartan laatiminen auttaa meitä tunnistamaan nämä tilaisuudet. Mahdollisuuksien ikkuna saattaa olla auki vain hetken. Jos olemme pohtineet mitä haluamme, on helppo vastata: ”Kyllä!” ja tarttua tilaisuuteen.

Omien asiakkaitteni kanssa olemme sekä yrittäjien mentoroinnissa ja myös useissa työnohjauksessa hyödyntäneet toisinaan aarrekarttaa. Yksi asiakkaistani kertoi pitävänsä sen aina näkyvillä työhuoneessaan, toinen teipattuna makuuhuoneen kaapinoven sisäpuolelle.
Omassa aarrekartassani nousi selkeästi esiin paljon sellaista, jota olen onnekseni saanut toteuttaa näinä jo lähes kymmenenä yrittäjävuotena. On hienoa huomata, että ne olisivat edelleen mukana myös uudessa unelmakartassa. Muutama itselle merkityksellinen asia puuttui alkuvuosina lähes kokonaan. Toinen niistä on oman tiimin kanssa työskentely ja yhteisten tavoitteiden toteuttaminen. Toinen on kansainvälinen kanssakäyminen, yhteistyö yli rajojen ja sitä kautta oman maailman kuvan laajentaminen.

Vuosien varrella hyviä ja innostavia yhteiskumppaneita on löytynyt
Usein kerronkin olevani yksinyrittäjän sijaan yhdessäyrittäjä. Mutta omien unelmien toteuttaminen ei varmasti meillä kellään liity vain työelämään. Itselle iso merkitys on ollut toiminnalla hyväntekeväisyysjärjestössä. Lionstoiminnan kautta on auennut monta mahdollisuuksien ikkunaa. Omasta klubistamme ja klubien yhteistoiminnasta on löytynyt uusia verkostoja ja uusia ystäviä. Erilaisten tiimien kanssa on mietitty ja toteutettu erilaisia hankkeita. Olen saanut hyödyntää johtamistaitoja ja oppinut siltäkin saralta paljon lisää. Ja mikä parasta, järjestö on kansainvälinen, joten yksi itselle merkittävä puuttuva palanen unelmien toteuttamisessa on löytynyt.

Ajatusten ja tiedon vaihtoa kansainvälisessä kohtaamisessa
Viime viikonloppuna tapasin oman Lions-vastuunalueeni kollegoja koulutustapahtumassa Kööpenhaminassa. Suurin osa oli minulle uusia tuttavuuksia. Kuinka innostavalta tuntuikaan kohtaaminen yhteisessä kokoustilassa pitkästä aikaa kansainvälisen ryhmän kanssa. Tervehtiä kunnolla, kättelemällä ja tutumpia halaamalla. Iloista puheensorinaa tauolla. Vapaamuotoista ajatusten ja ideoiden vaihtoa varsinaisen seminaarityöskentelyn lisäksi.
Osanottajia oli kolmestatoista eri maasta. Mukana oli mielenkiintoinen sekoitus osallistujia: Pohjoismaalaisia, Baltian ja Balkanin sekä Keski-Euroopan edustajia. Vetovastuussa olevat lionit olivat Italiasta, Tanskasta, Sveitsistä ja päämajasta USA:sta.

Tarkoituksemme oli syventää tietämystämme keinoista ja tavoista, joilla Lions-järjestön kansainvälinen säätiö voi olla tukemassa lionsklubien ja yhteistyökumppaneiden palvelutyötä niin paikallisesti kuin maailmanlaajuisesti. Valtaosa tuloista koostuu lahjoituksista. Pienistäkin puroista voi kasvaa suuria virtoja. Avustuskohteet voivat olla joko paikallisia, kansallisia tai kansainvälisiä.
Monet avustuskohteet ovat pitkäaikaisia. Joitakin hankkeita voidaan ennakoida, tutustua tarkemmin taustatietoihin, rakentaa yhteistyöverkostoa ja suunnitella toteutusta useammalle vuodelle. Luonnonkatastrofit ja ihmisten itsensä aiheuttamat katastrofit tulevat usein yllättäen rysäyksellä. Siksi varoja on oltava myös puskurina tällaisia varten aivan kuten yritystoiminnassakin. Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta asioita voi ennakoida. Varautumissuunnitelma on oltava valmiina.

Palvelutyön haasteet on jaettu kahdeksaan avustuspilariin
Oma tietämys ja maailmankuva laajeni viikonlopun aikana jokaista haastetta käsiteltäessä: näönsuojelu, nälän voittaminen, nuorison tukeminen, hätäavun jakaminen ja humanitaarisiin tarpeisiin vastaaminen sekä diabetes, lasten syöpä ja ympäristönsuojelu. Monia hankkeita meillä Suomessakin on näiden osalta koko ajan vireille. Aivan muutamia mainitakseni: Itä-Helsingissä sijaitseva näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus Iiris on vuosien ajan ollut avustus- ja palvelukohteena. Elämisen taitoja Quest-koulutus tarjoaa lasten ja nuorten parissa toimiville opettajilla ja muille kasvattajille työkaluja esim. tunnetaitojen ja vuorovaikutustaitojen opettamiseen. Ympäristöhankkeissa istutetaan puita ja kitketään vieraslajeja, ollaan mukana monissa veden suojeluun liittyvissä hankkeissa. Kansainvälisen nuorisovaihdon puitteissa järjestetään Suomessa nuorisoleirejä ja vastaavasti kustannetaan suomalaisia nuoria osallistumaan muissa maissa järjestettäville lionsleireille.

Auta lasta – auta perhettä keräystä toteutetaan ympäri Suomea säännöllisesti. Ajatuksena on pyytää kaupassa asioivia tuomaan yksi ylimääräinen tuote keräyskärryihimme toimitettavaksi vähävaraisille lapsiperheille.
Monesti katastrofiavun kohteet ovat olleet jossakin aika kaukana meidän omasta lintukodostamme. Käsittämätön sota Ukrainassa toi humanitaarisen kriisin aivan eri tavalla meidän tietoisuuteemme. Helmikuussa perustettiin uusi kansainvälinen pakolaisrahasto, josta eri maiden lionit ovat hakeneet ja saaneet kriisiapurahaa. Kööpenhaminan tapaamisessa saimme kuulla koskettavia tarinoita Ukrainan rajanaapureissa toimivien lionien projekteista pakolaisten ja kotimaahansa jääneiden auttamiseksi. Myös Suomessa tänne tulleita ukrainalaisia on autettu monin tavoin esimerkiksi toimittamalla tarvikkeita vastaanottokeskusten kanssa jaettaviksi. Oma lionsklubini järjestää tässä kuussa Auta lasta -keräyksen, jonka lahjoitukset toimitetaan yhteistyökumppanimme avulla kotimaahansa jääneille ukrainalaisperheille.

Tarinat havahduttavat enemmän kuin tilastot
Viikonlopun aikana kuulimme useita tarinoita eri maiden projekteista ja mitä erilaisimmista avuntarpeista. Kuva kertoo tunnetusti usein enemmän kuin tuhat sanaa. Näimme myös kollegojemme YouTube-videoita avustushankkeista Ukrainasta. Juuri erilaiset tarinat havahduttavat ja konkretisoivat mitä tapahtuu ja miksi.

Pohdin moneen kertaan, kuinka tämä tarinankerronta on tärkeä viesti myös omassa työssäni pyrkiessämme yhdessä asiakkaitteni kanssa kehittämään heidän yritystään. Ihmiset haluat kuulla miten heidän ongelmansa ja tarpeensa ratkaistaan. He haluavat kuulla tarinoita ja erityisesti tarinoita, jotka vastaavat heidän tarpeisiinsa. Asiat täytyy tehdä näkyviksi. Eräällä ystävättärelläni on tapana sanoa, että hän ei halua elämän loppumetreillä katua elämätöntä elämää. Tee siis asiat ja omat unelmasi näkyviksi myös itsellesi ja ala toteuttaa niitä. Itse olen onnekas. Voin toteuttaa omia unelmiani työssäni tukemalla asiakkaitani heidän unelmiensa toteuttamisessa. Toivottavasti vapaa-aikanani voin omalla pienellä panoksellani olla tekemässä maailmasta parempaa paikkaa.

Yksikään ihminen ei ole saari, täydellinen itsessään. Jokainen meistä on osa suurta mannerta, osa kokonaisuutta. – John Donne –

Ps. Hyväntekeväisyys lisää tutkitusti myös elinajan odotetta ja merkityksellisyyttä elämään. Jos haluat olla osana auttamassa muita toteuttamaan omia unelmiaan ja kuulla lisää tästä yhdestä organisaatiosta tehdä hyvää yhdessä, laita viestiä. merja@merjacarlander.fi

Merja

Tämä blogi on julkaistu ensimmäisen kerran Kasvustoori.fi-sivustolla lokakuussa 2022

#yrittäjyys #visio #missio #tulevaisuus #kehittäminen #uudenoppiminen #luovuus #työnohjaus #itsensäjohtaminen #tavoitteet #vuorovaikutus #kommunikointi #skenaario #hyvinvointi #mentorointi #kuunteleminen #ajanhallinta #ennakointi #ajankäyttö #priorisointi #hyväntekeminen #johtaminen