Kalenterivuosi määrittää monella tavalla vuotuista ajankiertoa. On taas tilinpäätöksen ja veroilmoituksen teon aika. Oman yritykseni toiminta on taloushallinnon näkökulmasta sen verran yksinkertaista, että laadin nuo itse. Ennen vanhaan, kun elettiin enemmän luonnon ehdoilla, oli luontevaa ajatella vuotta syksystä seuraavaan kesään. Alkusyksystä sato korjattiin ja vuosi laitettiin tavallaan pakettiin. Tehtiin tilinpäätös, millainen talvivarasto oli saatu, jäikö jotakin myyntiinkin.
Omassa vuotuisessa ajankäytönsuunnittelussa miellän vuoden syksystä seuraavaan kesään. Uudet projektit käynnistyvät usein syksyllä, vaikka niiden suunnittelu alkaisikin jo kevättalvella. Jossain kohden vuotta on kuitenkin tarvetta tehdä oman elämän vuotuinen tilinpäätös. Mitä olen saanut aikaan? Miten olen jakanut oman aikani? Ovatko aikaansaadut asiat niitä, joihin itse olen halunnut panostaa? Olenko edistänyt niitä asioita, joita itse pidän arvokkaina ja tärkeinä? Millaista huolta olen pitänyt läheisistäni, ystävistäni, tärkeistä yhteistyökumppaneistani? Miten olen omalta osaltani pitänyt huolta, että maailma olisi jotenkin parempi paikka elää? Millaista huolta olen pitänyt itsestäni? Millaisen tuloslaskelman ja taseen laadin kuluneesta vuodesta?
Itselle asetettujen tavoitteiden asettamisessa ja ajankäytön suunnittelussa pidän entistä tärkeämpänä käyttää aikaani itselle merkityksellisiin asioihin. Haluan oppia uutta. Haluan auttaa muita oppimaan uuttaa. Haluan oppia yhdessä uutta. Haluan olla mukana projekteissa, jotka auttavat siinä mukana olevia löytämään omat voimavaransa. Haluan myös keskittyä asioihin, jotka tuottavat iloa ja innostusta. Haluan olla myös mukana toimissa, joiden avulla voidaan edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä.
Vuosi on lyhyt aika. Tavallaan ne asiat mitä keräämme oman elämämme taseeseen, ovat pitkävaikutteisia. Keräämmekö sinne enemmän ”omaa pääomaa”: Osaamispääoman lisäksi myös oman itsetuntemuksen lisäämistä ja tekoja, joilla on myös ympäröivään maailmaan pidemmällä aikavälillä positiivinen vaikutus. Onko omalla ”elämän pankkitilillä” voimavaroja tuleviin vuosiin vai onko tilimme nollilla? Olemmeko enemmän ”velkaa”, elämmekö elämää piittaamatta muista ihmisistä ja ympäröivästä maailmasta.