Löytyykö kesätöitä?

with Ei kommentteja

Taas on se aika vuodesta, jolloin nuoret ja koululaiset ovat innokkaasti hakemassa kesätöitä. Yhteiskunta on muuttunut valtavasti niistä ajoista, jolloin itse olin kesätyöntekijänä. Entisellä kotipaikkakunnallani, Hyvinkäällä, oli runsaasti tehtaita, jotka tarvitsivat kesäksi erilaisiin avustaviin tehtäviin apujoukkoja kesällä. Tietotekniikka ei ollut vielä hyödyttämässä palvelualoja. Monessa paikassa juuri niihin tehtäviin, jotka nykyisin hoidetaan digitaalisesti, oli helppo kouluttaa lyhyeksikin aikaa koululaisia ja opiskelijoita tekemään oikeasti tarpeellisia tehtäviä.

Kesätyö on monelle tärkeä taloudellisesti, mutta sen merkitys työntekemisen ja työyhteisön kokemiseen ovat varmasti aivan yhtä tärkeitä. Ensimmäinen oma kesätyöpaikkani 13-kesäisenä oli toimia lähettinä ja postinkäsittelijänä kenkätehtaalla. Aluksi kuljin vakituisen lähetin kanssa ja teimme hommia yhdessä. Tutustuimme tehtaaseen ja minut esiteltiin eri osastojen pomoille, jotta tietävät kuka tämä ponihäntäinen pikkulikka on. Kävimme myös tärkeimmissä ”ulkotsuppauspaikoissa” muun muassa pankissa ja postissa. Osa työntekijöistä sai siihen aikaan palkan ruskeissa kirjekuorissa käteisenä. Meidän lähettien tehtävänä oli hakea pankista rahat. Uskomatonta, että kävin välillä myös yksin hakemassa käteistä. Yksi mieluisimmista tsuppauskohteista olivat käynnit sokealla harjantekijällä, jolta tehdas osti siihen aikaan säännöllisesti harjoja. Harjantekijän luona meille tsuppareille tarjottiin kahvit. Kiireen käsite oli silloin erilainen. Perehdyttämisestä on jäänyt hyvät muistot, vaikka konttoriväellä tuskin oli mitään kirjallista perehdyttämisohjetta. Osaan vieläkin taitella pinon A 4-kirjeitä nopeasti ja juuri oikealla tavalla pitkulaiseen ikkunakuoreen.

Tehdas oli yhden suvun omistuksessa ja johdossa toimivat ”vanhat patruunat”. Tärkeimmän postin jakelusta päätti vuorineuvos itse. Lähetin pöydän yläpuolella oli lamppu, joka syttyi, kun vuorineuvos kutsui. Samassa konttorihuoneessa olevat kävivät huikkaamassa, jos en ollut työpöytäni ääressä: ”Valo paistaa satumaassa, ajetaanpa sisään A:sta.” (Taisi olla peräisin silloisesta aapisesta). Vuorineuvoksen huoneen ovessa olivat myös liikennevalot ja sisään astuttua lähetin piti niiata ja jäädä odottamaan, että vuorineuvos puhuu. Jos oli tarvetta jotakin kysyä, puhuteltiin vuorineuvosta kolmannessa persoonassa. Kirjeitä saattoi olla hänen pöydällään iso pino. Hän ei ollut merkinnyt niihin saajaa vaan antoi ne minulle kirje kerrallaan ja kertoi saajan nimen. Se piti muistaa. Nämä olivat aluksi epätoivon hetkiä. Sen ikäisenä en osannut itse mitenkään päätellä mikä kirje kuuluu kenenkin toimenkuvaan. Jos saajan nimi unohtui, piti pahimmassa tapauksessa palata tuohon kaikkein pyhimpään kysymään se uudelleen. Vakituinen lähetti antoi minulle vinkin nimetä jokainen oma sormen väli tietyllä henkilöllä. Virtanen, peukalon ja etusormen väli, Lahtinen, pikkurilli… Seuraavana kesänä oli tapahtunut iso parannus. Käyttöön oli otettu postikirja, jossa jokaisella saajalla oli omalla nimellä varustettu välilehti.

Ensimmäisen kosketuksen käyttäytyä yrityksen arvon mukaisesti antoi myös vuorineuvos. Kesä oli hyvin kuuma ja tuntui silloisessa pikkukaupungissa ihan luontevalta liikkua paljain jaloin. Erään kaupunkireissun jälkeen valo taas paloi satumaassa. ”Kenkätehtaan lähetti ei kulje työaikana paljain jaloin kaupungilla. Neiti saa poistua.” Ei kuitenkaan tullut potkuja, eikä työsuhdekenkiä.

Tulevina kesinä sain ”ylennyksiä” keskuksen hoitajaksi, maksettavien laskujen käsittelijäksi ja yhtenä kesänä hoidin jopa erään tytäryhtiön kirjanpidon päivittäisvientejä. Kirjanpitokirjoihin viennit vietiin käsin. Näistä kesistä ei ole jäänyt läheskään niin paljon muistoja, kuin siitä aivan ensimmäisestä.

Monissa yrityksissä pyritään näinä aikoina säästämään myös kesäapulaisia karsimalla. Voisiko kesätyöntekijän nähdä kuitenkin investointina tulevaisuuteen. Käy kurkkaamassa Vastuullinen kesätyö-kampanjan ja Helsingin kaupungin Kesäseteli-kampanjan sivustot, jos yritykselläsi suinkin on mahdollista työllistää kesätyöntekijä vaikka edes lyhyeksi aikaa.

www.kesaduuni.org                                    http://kesaseteli2016.munstadi.fi/tyonantajalle/